Julkaistu    |  Päivitetty 
Maarit Hämäläinen-Koljonen

Kolumni: Alkaa jo vimmatusti syyhyttää

Tottahan toki olen onnellinen omasta kuntosalista, joka alkaa heti ulko-ovelta. Siellä on tilaa liikkua ja lukemattomia mahdollisuuksia kaikkien kehon osien treenaamiseen. Hiki haihtuu taivaan tuuliin, sinne on vapaa pääsy. Se on aina avoinna eikä ole ruuhkasta tietoakaan.

Näinä rikaslumisina aikoina, mahtavien nietosten ja vallien äärellä, lumikolan ja -lapion kanssa tanssahdellessa mieli kuitenkin jo haikailee ja halajaa seuraaviin hetkiin. Rytmillistä liikuntaa useamman kerran viikossa harjoittaessa on hyvää aikaa ajatella ja unelmoida keväästä ja kesästä. Mielen valtaa kauneuden kaipuu, se tulee malttamattomaksi ja lähtee omille teilleen, kuljeksien myös muistoissa. Alkaa jo vimmatusti syyhyttää.

On käytävä tarkkailemassa tilannetta lähikaupassa. Siellähän ne jo ovat: somissa riveissään, houkuttelevina ja kutsuvina siemenpussit sekä kylvö- ja taimimullat. Mieli muistaa mullan tuoksun, ja sen, kuinka ihanaa on upottaa kätensä multaan, asetella varovasti siihen herkät siemenet, ja aloittaa hoitaminen ja hoivaaminen.

Kasvattaminen kasvattaa. On oltava kärsivällinen, mikään ei tapahdu välittömästi ja hetkessä. Kasvun seuraamiseen liittyy kihelmöivää jännitystä. Missä tällä kertaa onnistun, ja missä en? Luvassa lienee jälleen liuta erehdyksiä, turhautumista, kiukun nielemistä kuin myös uuden oppimista.

Prosessiin kuuluvat olennaisesti myös hillitön hurmos, suuri ilo ja ihastus, intohimo ja innostus, kun ensimmäiset taimet työntyvät mullasta. Kyllähän siinä voi pienoinen onnen itkukin tirahtaa. Ja entäs, kun aikanaan piha ja puutarha hellivät, ovat aavistuksia ja lupauksia tulvillaan! Niin paljon kauneutta ympärillä, niin paljon hyvää mieltä ja nautintoa. Ja se tunne, kun pitkän työpäivän jälkeen puutarha antaa aarteistaan, toivottaa tervetulleeksi kotiin.

Ajatukset käyvät myös lapsuuskodissa: keittiönpöydällä, sulassa sovussa rinnakkain äidin lukuisat lääkeliuskat ja siemenpussit. Verenpaineen ja sokeriarvojen jatkuvan mittaamisen rinnalla olivat ne pienet, elintärkeät pussukat, joita äiti tutkiskeli ja näpräsi, laittoi aikanaan multaan, seurasi kasvamista, iloitsi kasvun ihmeestä ja jakoi riemua muillekin. Vähemmällähii vaivalla piäsisit, halapoja ovat kesällä kaupassa, kommentoivat läheiset. Äidin vastaus kuului kirkkaana: Kuulkees työ, kevät on Jumalan tapa sanoa: Kerran vielä!

Kirjoittaja odottaa malttamattomana hetkeä, kun saa taas kätellä ja toivottaa tervetulleeksi jok´ikisen mustikan henkilökohtaisesti.

Kommentoi